Tervetuloa seuraamaan elämääni

Testimielessä uusia asioita opetellessa testaan nyt sitten blogin kirjoittelua, ja aiheena oma elämä (jonka ajoittain kadotan) ja oman perheeni puuhat. Tätä olisi pitänyt kokeilla jo silloin kun lapset oli pieniä. =)

perjantai 30. joulukuuta 2011

Loppuvuoden kuulumisia

Nyt voi jo sanoa ääneen, että olipa raskas syksy! Jeren hoitaminen kävi tosissaan voimille, ja mieli painui melkein pakkaselle, ei kovasti hymyilyttänyt saati kiinnostanut mikään, eniten tuli odotettua sitä siunattua hetkeä kun pääsee töihin takaisin. No nyt ollaan kuitenkin voiton puolella, ja työtkin ovat alkamassa 2.1., jolloin Ari siis hyppää tähän koti-isi rooliinsa, on se saanut kuitenkin jo aika hyvin harjoitella tätä kotielämää, se kun alkoi viettää ylityövapaita jo puovälissä joulukuuta, ja kaikki jouluvalmistelut joita olin lykännyt siihen kunnes arikin on kotona, jäi kuitenkin viimetinkaan... kuinkas muutenkaan? Tuntui että viipotettiin sinne ja tänne koko joulukuu aattoon asti, ja nyt ollaan oltukkin sitten hautautuneena tänne neljän seinän sisälle, varsinkin sen tapaninpäivän myrskyn myötä, jolloin meiltä katos sähköt heti aamusta, ja pysyivät poissa koko päivän... illalla saatiin sähkö takas, mut silloin oli jo netti pimeenä, samoin toi kännyverkon linkkimasto oli kärsinyt niin, ettei verkkoa ollut kuin satunnaisesti kun pihalla känny kourassa pompsahdeltiin etsien optimaalista paikkaa. No, koitti päivä 27, ja sähköt meni uudestaan, netti tuli, ja netti meni, sähkö tuli ja sähkö räpsytteli on/off tilaa... ei kauheesti naurattanut... =/ Tosin tällä hetkellä hieman huonoa omaatuntoa poden, kun vieläkin on muita ilman sähköä, ja mua harmittaa edelleen kun kännykkäverkko on välillä täydet palkit 3G verkkoa, ja seuraavassa sekunnissa koko verkko katoaa kokonaan...mut harmittaa silti! nih!
Joo, mutta mitäs muuta... Pirjolla ja Sepolla kävästiin viettämässä ihanaa saunailtaa, aivan upee saunarakennus siellä onkin, ja sinne mennään muuten uudestaankin, jos vain vieraiksi vielä huolivat =D ja se niiden uus perheenjäsen, se söpöläinen karvainen kaveri!!!! ♥♥♥ mikä sydäntensulattaja-poitsu se olikaan... oih! sellainen rotuisa musta koira-kaveri.
Muksuilta saatiin kaikki joululahjahankinnat pitämään salassa, ja vielä aatonaattona muksut liimautui ikkunaan meidän palatessa ruokaostoksilta, ne kun luuli että me vasta silloin ollaan käyty lahjaostoksilla. Paras oli, kun ne katsoivat kauppakasseihin, ja epäuskoisella äänellä totesivat, että "vaan ruokaa?" =D =D =D
Mutta MÄ sain karaokelaitteiston, joten nyt naapurit varokoon, tämä täti laulaa aina kun vain tilaisuus on!
Oli mukava joulu, ja hei, meillä on aivan ylihieno kuusi! nyt pitäis vielä kuvata sitä joka kulmasta ennenkuin tipauttaa neulasensa lattioille koirankarvojen sekaan, joita muuten riittää, meillä kun ensin niki päätti vaihtaa talvikarvansa kesäturkkiin (näin niinkuin hieman outoon aikaan), ja naksukka seuras esimerkkiä sit kiltisti, ja meinas, että juu, alusvilla onkin ihan turha keksintö, sitä voi tiputtaa isoina tuppoina ympäri kämppää... *huoh* Kyl noista elukoista onkin iloa ja riemua...=)
Jaa, mitäs muuta... hmmm... Jeren kanssa kävästiin tänään 5kk neuvolassa, jossa herraan törkättiin taas molempiin reisiin rokote, aj suuhunkin vielä yks =/ on se surkeeta, kun toinen suuttuu niin maan perusteellisesti moisesta kidutuksesta, ja nyt onkin ollut vähän vetelän oloinen loppuillan. Toivottavasti ei nosta kuumetta niinkuin viimeks... Talvi yrittää näköjään pikkuisen pinnistää voimiaan, ja pihalle ilmestyi puolen sentin lumikerros (aika säälittävää). Joo ja mitäs vielä..? Emmi on kunnostautunut, ja on osannut asua ihmisiksi  siellä omassa kodissaan, ja Jouni (emmin poikakaveri) luikerteli mun sydämeen kehumalla mun tekemiä sämpylöitä, joita olen nyt pyhästi päättänyt tehdä pojalle joka kerta kun tulee tänne käymään =D
(saa nähdä koska saa niistä tarpeekseen).
Nyt  taidan siirtyä löpisemästä niitä näitä kaalinpäitä, ja mennä tekemään jotain tärkeää, kuten vaikka naamakirjaan pelaileen pioneertrailia =D Mukavaa alkavaa vuotta kaikille ystäville ja tuttaville jotka tännekkin eksyvät lukemaan tätä höpinää =)