Kriisistä toiseen

Löysin netistä meemin, jossa lukee "Lapsena odotin että kasvan aikuiseksi, tämä paska ei ole sitä mitä odotin". Näin kiteytetysti elämäni on viime keväästä asti siis ollut enempi ja vähempi paskan satamista niskaan, omien voimien loppumista, yritystä ponnistaa ylös ja taas on joku taho hakannut maahan.

Tammikuussa sairastuin masennukseen. Nyt yritän siitä toipua, olen ollut nyt pari viikkoa taas töissäkin. Kevät tulee kovaa vauhtia, mutta mieliala ei nouse auringonvalon kanssa.
Talous on edelleen sekaisin, ja asiaa ei ole auttanut esimieheni (entisen sellaisen) vitkuttelu, hän siis jätti toimittamatta papereitani palkkatoimistoon, joka ei niitä voinut tietenkään lähettää kelaan, joka ei voinut tehdä päätöksiä, että saisin rahaa, koska mitään dokumenttia eivät olleet saaneet. GREAT!

Empun käytös on säilynyt hyvänä, poika käy koulua siellä Heinolassa ja viikonloppuisin on joko kotosalla tai tyttöystävällään. Aivan ihanan nuoren naisen tuo Emppu onkin löytänyt ♥
Kävin pääsiäisenä tapaamassa tytön äitiäkin, Päivikin on kovin mukava ihminen, ja odotan kovasti, että kesällä ehdittäis mennä uudestaankin moikkaamaan.
Avohuollon sijoitusta on suunniteltu purkaa, mutta koulupaikka Forssassa on vielä ihan auki, eikä homma tunnu nyt etenevän mihinkän suuntaan. Palaverikin on jo 9.5. mutta mitään tietoa ei tulevasta vielä oo saatu.

Enna jatkaa tasaisesti hommiaan, käy koulua, puhuu tai on puhumatta, siivoaa tai elää kaaoksen keskellä. Yleensä kuitenkin kotona kietoutuu villapaitaan ja peittoon, ja kiemurtelee ameebamaisesti sohvalla tai puoliksi lattialla (välillä kokonaankin).

Eetun koulu on loppumassa, uudesta opiskelupaikasta ei vielä tiedä, eikä kesäksi oo löytyny töitäkään. Vammaistukikin on näköjään loppunut, ja pitäis ilmeisesti tehdä uutta hakemusta pojan kanssa.

Emmi selvisi hengissä Australian reissusta ja jalkaleikkauksestaan ♥ Nyt ois tarkoitus jatkaa keskeytyneitä opintoja ja joskus valmistua hoitajan jaloon ammattiin.

Ja pikkupojat kasvaa ja oppii uutta koko ajan. Topsusta on tullut melkoinen papupata ja Jere on oppinut numeroita ja kirjaimia, ja tehtäväkirjat alkaa oleen kovinta hottia heti autojen jälkeen (mikään ei varmaan mene autojen ohi ikinä pojilla) =D

Cian kanssa kävin katsomassa Popedaa aprillipäivänä, kun olivat Forssassa keikalla, oli hieno ilta ♥
Muuten ihmissuhderintamalla onkin sit hiljaisempaa, eli ei oo siis mitään mieskiemuroita (se tästä sopasta nyt enää puuttuiskin!).

Katsaus viime vuoteen.

En ole viime vuodesta kirjoittanut kai mitään. Elämäni on ollut äärimmäisen sekavaa vuoden ajan, ja olen yrittänyt vain selvitä päivä kerrallaan eteenpäin. Teinipoikani oli alkuvuodesta avohuollon sijoituksessa paikallisessa lastenkodissa, koska pojalla vauhti kasvoi niin kovin, eikä mitkään rajat ja puheet olleet häntä varten. Lopulta avohuollon sijoitus muuttui kiireelliseksi huostaanotoksi, joka purettiin kuitenkin jo maaliskuussa. Samaan aikaan sain itselleni työpaikan ja ajattelin elämän jo hieman helpottavan. Lastensuojelu kuitenkin teki vielä kartoitustaan muiden lasten osalta ja heidän kanssa tiivistä yhteistyötä tein kesään asti. Pojan koulu ehdittiin vaihtaa huostaanoton aikana, eikä koulunkäynti uudessa ryhmässä kuitenkaan sujunut kevään aikana kunnolla ja kesän tullessa olin huojentunut, kun joka aamuinen taistelu kouluun menemisestä ja illalla nukkumaanmenosta olisi hetkeksi tauolla. Samaan aikaan pienten poikien isä alkoi puhumaan, että josko pojat muuttaisivat hänelle, että saadaan tilanne lastensuojelun osalta heidän kohdallaan rauhoittumaan. Samalla lastensuojelu jo soittikin, että poikien olisi varmaan parempi muuttaa isälleen. Tässä kohdassa maailmani luhistui jajollain ihmeellä sain kerättyä itseni aamuisin, ja vietyä lapset vielä hoitoon ja käytyä töissä. Olen ollut neljän lapsen yksinhuoltaja jo 10 vuotta ja nyt minulle sanotaan, etten kelpaa äidiksi. Teinipoika ilmoitti lähtevänsä tyttöystävänsä luokse ja tulevansa sit jossain vaihees takasin. Elettiin kesäkuuta.
Naapurustooni muutti kevään aikana huolellisesti alkoholisoitunut nainen, jonka luona kävi pitkin viikkoa mitä ihmeellisempää porukkaa. Ja kesällä saimme naapurustoomme myös huumediilerin. Se olikin viimeinen niitti ja muutto talosta tapahtui nopeaan tahtiin elokuun alussa. Löysin meille asunnon, joka oli ensi hetkestä KOTI. Naapurusto on rauhallinen ja asumme ihan teinitytön koulun vieressä. Vastapäätä on päiväkoti, jonne mennään pikkupoikien kanssa leikkimään, kun ovat täällä käymässä.
Poika palasi tyttöystävältään heinäkuussa, ja eteiseeni käveli rauhallinen nuori mies. Poissa oli se kapinoiva, huutava, tavaroita paiskova hirvitys. Tämä kaveri katsoi silmiin ja vastaili kauniisti. Koulut alkoivat, ja poika alkoi puhua halustaan suorittaa 8 ja 9 luokka kertarytäyksellä, että saisi jo itsensä peruskoulusta pois. Puhuin koulun kanssa ja asia näin sovittiin. Mutta sitten viime kevättalven painajainen palasi tekstiviestin muodossa. Tästä en aio puhua sen kummemmin, koska tilanne on erittäin arka ja odotamme nyt asian etenevän syyttäjälle, poliisi on jo tutkinut asian.
Joka tapauksessa lopputulemana pojan koulu alkoi säätämään ihan omiaan, ja tämän seurauksena poika kieltäytyi enää menemästä kouluun. Kolme viikkoa puhuin eri koulujen rehtorien kanssa, istuin palavereissa koulutuspäällikön kanssa, koulutoimen johtajan kanssa ja pidin lastensuojelua ajantasalla siitä, mitä olen puhunut ja kenen kanssa, ja mitä nyt on tapahtumassa. Koulun rehtori kieltäytyi purkamasta pienryhmä päätöstä, sekä jopo-luokka päätöstä. Viimeisenä asianaan rehtori teki rikosilmoituksen pojastani, joka kuulemma on tehnyt tappouhkauksen rehtorista (tätä ei kukaan muu ole tosin kuullut, vaikka meitä oli muitakin paikan päällä). Olimme taas selkä seinää vasten, ja jollain ihmeellä sain lastensuojelun tajuamaan, että nyt on vikaa muualla kuin pojassa ja perheessä. Poika saatiin avohuollon sijoituksena Heinolaan, käymään koulua ja asumaan arkipäivät siellä. Vaikeaa on toki tämäkin ollut, mutta isona asiana on pojan koulunkäynti lähtenyt nousuun. Joulutuodistuksessa oli  muutama kutonen, muutama seiska ja muutama kasi!!! Aiemminhan todistuksissa on vilissyt vitosia ja nelosia, eikä taatusti ensimmäistäkään kasia. Kohta poika on saanut kasiluokan suoritettua ja on valmis pakertamaan ysin hommia. Näillä näkymin peruskoulu tulee suoritettua ensi syksynä.
Teinityttöni käy seiskaluokkaa ja murkkis alkaa painamaan päälle. Huoneeseensa linnoittautunut neiti joka välillä vastailee vain "yhm" ja toisella hetkellä juttelee niitä näitä. Koulu kuitenkin sujuu hienosti ja nyt pitäis alkaa päättämään valinnaisaineita tuleville vuosille.
Isot lapseni pärjäävät hienosti maailmalla. Eetu valmistuu tänä keväänä ammattikoulusta ja vanhin muruseni on paahtanut töitä ja säästänyt rahaa, eilen vein hänet ja hänen parhaan ystävänsä lentokentälle, josta neitokaiset suuntaavat austraaliaan. Tilannetiedotusta on tullut aamulla, että ovat dubaissa ja jalat on jo ihan turvoksissa huolimatta tukisukista. Vielä on useampi tunti lentämistä, ennenku pääsevät perille. Toivottavasti matka sujuu hienosti!
Vanhempani ja sisareni voivat hyvin, vaikka vanhempani välillä aiheuttavat sydämen tykytyksiä terveydentilansa kanssa.
Oma jaksamiseni alkaa olemaan nyt lopussa. Olen vuoden taistellut asioita joka suuntaan. Talouteni on nyt menossa konkurssiin omien sähläämisieni takia. Ikävä lapsiani on kova, ei se vain riitä, että kuudesta lapsesta yksi asuu kotona kanssani, ja että en ole peittelemässä pikkupoikia unille iltaisin. Jäiset tiet houkuttavat ajamaan autolla pitkälle metsähallituksen puolelle, jos vain rohkeus riittäisi. Ei tätä paskaa, jota elämäksi kutsutaan enää jaksais kahlata. Pahinta on kai se, että nyt tulee 40 täyteen, ja asiakkaina on töissä 85 vuotiaita, joten tätä samaa helvettiä olis tarjolla vielä toiset 40 vuotta tai enemmänkin!!!

Kuulumisia, ettei tarvii kysellä

Tiedättekö tunteen, kun ei enää kelpaa ja ei riitä?
En minäkään tiennyt ennen viime maanantaita.

Pohjustuksena kerrottakoon, että eron jälkeen kolmennella lapsellani lähti mopo niinsanotusti käsistä ja herra huiteli miten halusi, kävi koulua tai oli käymättä miten halusi ja käyttäytyi miten huvitti.

Hain lastensuojelusta apua.

Tämä oli ilmeisimmin ISO virhe.

Elämäni oli melko vaikeaa syksystä lähtien, olin työttömänä, sain töitä, mutta sairastin pienten poikien kanssa 2 kk melkolailla putkeen, siis koko työpätkäni ajan. Samalla Empun elämässä sattui ja tapahtui ja yritin sitä hoitaa kuntoon.
Lopputulemana istuin lääkärin luona ja itkin, itkin omaa riittämättömyyttäni ja sitä, ettei huoliani oteta todesta. Olin sairaslomalla loppuvuoden masennusoireiden takia, joka ei silti riittänyt psykiatriselle puolelle, joten en päässyt edes keskustelemaan psykan polille, koska heillä nyt on valitettavasti täyttä.

Emppu lähti sijoitukseen avohuollon tukitoimenpiteenä ja elämä rauhoittui ja itsekkin aloin näkemään edes pientä valoa tunnelin päässä.

Avohuollon tukitoimenpiteet vaihtuivat kiireelliseksi sijoitukseksi ja samalla koko perheelle tehtiin arviointia lastensuojelun puolelta. Ajatuksella, ei tässä huolta ole, mutta pitää tehdä.

Topsukka on hakannut päätään seinään, lattiaan tai mihin tahansa siitä asti kun oppi konttailemaan, eli melko pienestä miehen alusta asti. Nyt tästä nousi ISO huoli lastensuojelussa. Olemme Arin kanssa kertoneet että tapa on jo vähentynyt ja varmasti vähenee jatkossakin, mutta turhaan, suorastaan kuuroille korville tätä ollaan jankutettu.

Emppu palasi sijoituksestaan maaliskuussa, ja alku näyttikin hyvälle. Mutta pian poika palasi hyväksi todettuun tapaan käydä koulua juuri silloin kun itseä huvittaa. Muutamaa raivaria lukuunottamatta käytös on ollut ihan hyvää kuitenkin.

Itse töllistyin samaan aikaan maaliskuussa kun Emppu palasi kotiin ja olen kokenut työn varsinaisena henkireikänä ja voimavarana. Mulla on maailman mukavin työpari, jonka kanssa saunotamme ja pesemme, puemme, riisumme , rasvaamme ja kierrämme paplareita tai ajelemme parrat. Ajattelin, että ehkä on aika alkaa purkaa lastensuojelun asiakkuutta, kun kuitenkin elämä alkaa olemaan mukavissa uomissa ja oma jaksaminenkin on taas hanskassa.

Pommia tiputettiin pari viikkoa sitten eräässä Topsukkaa koskevassa palaverissa, jossa taas nostettiin HUOLI esiin. Minä en itse sitä huolta näe sellaisena, että siitä nyt pitäisi sen suurempaa haloota nostaa, mutta lasten psyka, joka oli paikalla, ja jota olen tavannut KERRAN, samoin Ari on tavannut heidät kerran, he siis olivat sitä mieltä, että äiti nyt ei edennyt ihan niin lapsentahtisesti kuin isä ja isä sai lapsen nauramaankin. Palaverissa Ari ehdotti jossain kohdassa että hän voisi ottaa vaikka toisen lapsen asumaan kanssaan, että olisi aikaa sitten antaa molemmille. Itse tyrmäsin moisen ajatuksen, eihän poikia VOI erottaa.

Keskustelut eteni Arin kanssa ja lopulta luovutin, että ehkä sitten on parempi että pojat muuttavat isälleen, ja voin sitten keskittyä Empun elämään paremmin, josko lastensuojelu antaisi pikkuhiljaa meidän jatkaa elämää.

Varsinainen pommi tipahti viime torstaina, päivä sen jälkeen kun olimme asioita sopineet.
He halusivat palaverin maanantaille pikkupoikien asioiden takia.

Maanantain palaveri meni kutakuinkin niin, että ensimmäisen 5 minuuttia kuuntelin miten Ari on paljon parempi vanhempana ja miten tämä tukee varmasti Topiaksen elämää ja vähentää pään hakkaamisen kokonaisuudessaan. Ja lisäksi miten tämä vuorovaikutuksen puute minulla ja pojilla on nyt kyllä asiantuntijoiden toimesta todettu.
Tämän jälkeen melko nopeasti sainkin paniikki-kohtauksen, (jota en ole kymmeneen vuoteen saanutkaan), ja loppupalaverin istuinkin sitten pihalla harjoittelemassa uudestaan hengittämistä ja itkemässä.

Olen nöyryytetty, olen loukattu ja olen katkera.

Olen elämästäni 20 vuotta hoitanut, valvonut, jaksanut, kantanut ja auttanut lapsiani. Nyt minulle kerrotaan, että oikestaan olen melko paska tässä touhussa.

Pojat siis muuttavat isänsä luokse kesäkuussa.

Minä olen henkisesti melkolailla lopussa TAAS. Odotan, että tajuaako Emppu alkaa käyttäytymään ja toimimaan vastuullisesti, koska nyt minä en aio enää yrittää yhtään mitään, mua ei enää kiinnosta.
Jos siis pahin skenaario tapahtuu, niin sekä emppu että enna muuttavat pois, koska en osaa olla ollenkaan vanhempi, toiseksi pahin on se, että vain emppu muuttaa. Maailma on jokatapauksessa jo romahtanut, joten en jaksa ihan kauhesti välittää vaikka menisi lopullisesti nurin, sitten onkin jo helppo ajaa itsensä tiiliseinään.

Itkuunkin tottuu ja siihen että kipu hyökkää takavasemmalta kimppuun silloin kun vähiten odottaa.
Eli vitun kivaa kevättä kaikille, katsokaas kun valkovuokotkin kukkii kauniisti.

Mutta kuulkaas, EI kannata ottaa lasuun yhteyttä jos omat voimat loppuu tai jos lapsi keksii teiniuhman ja kokeilee jokaisen rajan tuhanteen kertaan, koska siitä ei vain seuraa mitään hyvää loppupeleissä kuitenkaan.

Joulun odotusta

Taas on joulu tulossa. Mun lemppari-juhla! =D
Joulussa on jotain, joka kutsuu sisäisen lapseni ulos, ja innostumaan. Odottamaan jouluaattoa ja pukin tuloa kuumeisesti. Joulun odotus on sitten taas ihan toinen juttu, siivousta, järjestelyä, ja sitten sen miettimistä, että mitä ihmettä tänä vuonna jouluna syödään, missä järjestyksessä tehdään mitäkin... Ei niitä tarvinnut lapsena miettiä, kummastelin aina, et miks äiti muuttui aina ennen joulua siivoavaksi, leipovaksi ja karjuvaksi raivottareksi... no sukuvika, täällä on hyvin mallia ottanut ja joulusta stressaantuva tytär =) Tosin liennytyksenä äitiini, en todellakaan aio tehdä laatikoita itse (hullun puuhaa sanon minä, eihän niitä kukaan edes syö, vähän närpitään ja sit on jääkaappi täynnä ruokaa, jota kukaan ei halua jouluaaton jälkeen syödä) Eli mä ostelen laatikot valmiina, pikkusen kermaa sekaan ja uuniin, hyvää tulee.
Viime vuonna tein ensimmäisen kerran todellisen täyskäännöksen jouluruoissa. Otin selvää, mistä kukakin tykkää ja haluaa joulupöytään ja sit rakensin seisovan pöydän, jossa oli näitä perinteisiä laatikoita ja kinkkua, mutta sieltä löytyi myös makaronilaatikkoa, tölkki-lihapullia, nakkeja ja perunamuusia. Kaikki oli tyytyväisiä ja kaikkien vatsat oli ääriään myöten täynnä, eiks se oo tavoite? =)
Toinen minkä skippaan, on kaappien siivous. En myöskään jaksa siivota jauhokaappia tai putsata jääkaappia tai uunia joulua varten.
Koirulaisemme on ilahduttanut minua joka vuosi vaihtamalla kesäkarvansa pois juuri joulun alla ja joulun aikana, joten myöskin ylenpalttisen siivouksen on voinut unohtaa, imuroida täytyy jokatapauksessa kahdesti päivässä, ellei halua kahlata irtokarvamatolla. Vähemmän lamppuja, enemmän kynttilöitä. =)
Eli pyrin ottamaan joulun vastaan suht koht rentona, vaikkakin välillä sisäinen hurrikaani laittaa päässä soimaan ja silmiin täpliä, kun homma ei etene kuten pitäisi.
Onkohan se sama hurrikaani, joka laittaa pojatkin kiljumaan ja kiipeilemään kirjahyllyihin?

Tämä syksy on ollut elämäni raskaimpia aikoja.
Muutto, työttömyys, töitä, tukien odottelua, taloudellista vaikeutta, sairastelua, teinin kanssa hankaluutta, soittoja sinne ja tänne, palavereja, aikojen varaamista... ihan kaikkea. Läheiset tietävät mistä puhun.
Koko tämä mylläkkä ajoi mut nyt joulukuun alkupuolelta sairaslomalle, jota jatkan nyt vuoden loppuun asti, jolloin työt loppuvat ja tulevaisuus on taas ihan auki.
Oma jaksaminen ja vahvana pysyminen vain loppui. Ei soi tiptapit mielessä eikä helky joulun kellot, usein huomaan, että voisin tietenkin edes yrittää hymyillä tai edes vääntää kasvoni normaali-ilmeeseen sen sijaan, että näytän varmasti lähes murhanhimoiselle, kun juoksentelen hoitamassa jouluvalmistelujani. Nyt saan kuitenkin levähtää, pojat on käyneet hoidossa ja minä olen nukkunut.

Eilen sain soiton, jossa kerrottiin, että meidän perheelle on joulupuu-lahjakortti ruokakauppoihin. Olin liikutuksesta sanaton, uskomatonta ja kiitos. Kiitos hyvä joulumieli-kampanjaan osallistuville, tahtoisin halata teitä kaikkia. Tämä oli sellainen iso valonpilkahdus harmaudessani.

En tiedä miten olin skipannut tiedon poikien joulujuhlasta, mutta sellaisesta sain tiedon, kun hain poikia tiistaina hoidosta, kun hoitaja kysäisi ihan ohimennen, "tuletteko te sitten illalla joulujuhlaan?" -ööö, joo, voitais tulla, niin koska ne on? Tänään, ja kello kuusi? ööö, joo, tullaanhan me..... Pikainen soitto Arille, että haluatko tulla tänne pojilla on joulujuhla tänään.
Ja ISO ISO ISO kiitos Ari, että tulit. Ilta oli aivan ihana poikien kanssa, enkä olisi yksin siellä pärjännytkään kahden lapsen kanssa.
Joulujuhla oli järjestetty toiminnallisena ja taloa kiertävänä, jossa yhdessä lapsen kanssa tuoksuteltiin joulun hajuja, kuunneltiin, leikittiin ja tanssittiin joululauluja (paitsi meidän pojat, jotka istua tököttivät penkillä), askartelua, satuhierontaa ja piparkakkujen koristelua. Pojat nautti puuhastelusta vanhempien kanssa ja Topsukin esitteli ylpeänä omaa osastoaan isille, vaikka hoitoon meno onkin vieläkin hieman ikävämpi juttu, jota pitää ainakin vähän itkustaa sillä hetkellä kun äiti lähtee.

Rakkaat ystäväni ja muutkin tänne blogiin eksyneet lukijat, ihanaa ja rauhallista joulun odotusta teille kaikille. ♥

Sairastelua ja ihan kaikkea muutakin

Aikaa on vierinyt siitä kun viimeksi tänne teidän iloksenne näpsyttelin, paljon on myös sen jälkeen tapahtunutkin.
Arin kanssa päätimme jatkaa elämäämme erillään, ja asiat saivat yllättävän nopeita käänteitä, joten, elokuussa tehty päätös toteutui käytännössä jo syyskuussa! Joka tarkoitti, että samalla kun teimme tasajakoa tavaroista ja pakkasimme, hoidimme myös normaali-arkea lasten kanssa ja töissä käyden, sekä soittelemalla sadoittain puheluita ja lähettelemällä sähköpostia, juoksemalla pankissa ja kiinteistövälitystoimistoissa, sekä hommaten facebook-kirppiksiltä kaikkea vielä tarvittavaa tavaraa.
Muutto itsessään sujuikin helposti, olihan tavarat kuitenkin hyvin pakattuina ja armeijallinen porukkaa oli tekemässä töitä: Ari, Sami, Kapa ja Eetu olivat pakkaamassa kolmea autoa ja yksiä peräkärryjä. Enna ja mummi siivosivat vanhaa kotia ja Enna sitten auttoi taas Emmin kanssa iltapäivästä iltaan asti tavaroiden purkamisessa. Emmi tuli siis iltapäivällä parin kaverinsa kanssa uuteen osoitteeseen, jossa auttelivat järjestelyllä ja lamppujen kiinnityksissä. Cia, Aksu ja Kirsi olivat siivoamassa uutta asuntoa, joka oli lievästikkin sanottuna törkeässä kunnossa (vaikka vuokranantajan mukaan, siellä oli käynyt siivousfirma siivoamassa). Edelleen siis siivoan täällä hämähäkinseittejä ovenkarmeista pois, ja lattiaa olen hinkannut kloriitin ja karhunkielen kanssa, jotta saisin irti sen mustan töhnän, joka lattiaan on kiinnittynyt tervan lailla. Osa on jopa tällä käsitettelyllä lähtenyt, osa jäljistä on näköjään vain yritettävä peittää matoilla ja huonekaluilla tai hyväksyttävä tosiasia, että lattiassa nyt vain sattuu olemaan likatahra juurikin keskellä lattiaa.

Vanhasta työpaikasta irtisanoin itseni sekavin tuntein, ja muutimme siis Forssaan, jossa ei uutta työpaikkaa ollut edes tiedossa. =D (nopean toiminnan nainen iski jälleen) Välillä itseäkin hirvitti tämä huolettomuuteni, mutta kuten aina, asioilla on tapana järjestyä, niinkuin nyt tälläkin kertaa.

Sain sijaisuuden vuoden loppuun asti, ja pojat saivat hoitopaikan vuorohoitoa tarjoavasta päiväkodista. Kyllä tämä tästä siis  alkaa pikkuhiljaa taas elämäksi muuttua, luulisin? =)

Monenlaista asiaa on joutunut muuton jälkeenkin hoitamaan, Kelan kanssa on saanut urakoida ihan tosissani, ja palkkaa odotellessa on sosiaalitoimen luukullakin tullut vierailtua. Isona apuna on ollut äitini ♥ Siitä ihan megakokoinen kiitos. Pikkupoikien kanssa ollaan vierailtu mummulla ja käyty puistossa, mummu on hoitanut poikia aina, kun mulla on ollu jotain palaveria tai lääkärireissua, ja tästä saankin siis aasinsillan sairasteluihimme! ärks sanon minä!!!

Oli siis ihan arvattavissa, että kun pojat menee hoitoon päiväkotiin, että varmasti joku pöpö sairastetaan, MUTTA 24.10 alkoi pikkupojat tulemaan kipeäksi, 26. tulin minä kipeeksi, sit makoiltiin viikko, jonka aikana Topilla huiteli kuume yli 40 asteen ja korvista löytyi sit tulehdus =(
Palattiin hoitoon ja töihin 4.11, ja ekana työpäivänä ihmettelin, et ompas toinen korva kovasti lukossa... Illalla päivystykseen ja kas, mullakin oli korvatulehdus. Viikonloppuna alkoi Jerellä kova yskä, ja seuraavalla viikolla nousi kuume ja taas istuttiin lääkärin päivystyksessä. Streptokokki-G ja kurkunpääntulehdushan siellä jylläsi, ja nyt on Jerellä lääkekuuri menossa. Kuvittelin viime perjantaina, että nyt olemme selättäneet kaikki mahdolliset pöpöset, mutta kas kas, eilen olin töissä ja pojat pitkästä aikaa taas hoidossa, tänä aamuna menin herättämään poikia, kun totesin, että Topias on muuten melkoisen lämmin, käsituntumalla sanoisin että yli 38 on lämpöä. Meillä siis ei tällä hetkellä mittailla lämpöä millään mittarilla, koska ensimmäinen katosi mystisesti jonnekkin (löytynee varmaan ens kesänä jostain pakastimesta, tai lelulaatikon pohjalta) ja toinen kuumemittari, joka oli sellaista vanhanaikaista mallia, särähti palasiksi. (onneksi oli kotelossaan, joten ei saatu sirpaleita ympäri olohuonetta).

Nyt on myös Eemeli ja Ennakin saaneet jonkun flunssapöpösen, toinen yskii ja toisella nenä on ihan tukossa. Mulla on kurkku kipeänä, mutta Jere sentään vaikuttaa jo omalle energiselle itselleen... Kyl me täältä nessujen seasta jossain vaiheessa varmasti noustaan. =/

Eetuhan jäi tässä muuttotouhussa asumaan Arin kanssa, ja harjoittelemaan jo itsenäisempää elämistä, ennenkuin aletaan hakemaan Eetulle sopivaa asuntoa koulun läheltä. Hienosti on sujunut, vaikka pientä alkukangerteluakin tietenkin on. Ihana on kuitenkin olla nyt tässä vaiheessa, että voi suunnitella OIKEASTI sitä itsenäistäkin elämistä. Olen kovin ylpeä Eetusta, ja siitä miten hienosti hän on oppinut ottamaan vastuuta omasta elämästään ja miten hienosti hän hoitaa koulun, bussikortin uusimiset, kauppakäynnit ja muun. ♥♥♥

Emmi puuhaa Helsingissä, ja elämä sielläkin alkaa pikkuhiljaa näyttämään valoisammalle.

Eemelillä on muuton jälkeen ollut vaikeuksia löytää rytmiä elämäänsä, ja meno on välillä äidin näkökulmasta katsoen melko villiä.

Ennasta on kasvanut melkoinen kaunotar, joka hoitaa koulunsa hienosti ja täältä on alkanut löytymään kavereita ja rientoja.

Itse koko tämän myllerryksen keskellä yritän vain selviytyä päivästä toiseen, ja pitää edes jotkut langat käsissäni.

Arin kanssa olemme jatkaneet yhteydenpitoa päivittäin skypen kautta, jotta Arikin näkee poikia päivittäin, ja pojat isäänsä. Paljon on myös saatu puhuttua yhdessä ja pohdittua asioita, mikä on tehnyt väleistämme lämpimät. Silti olemme yhtä mieltä siitä, että erillään asuminen on paras ratkaisu, ja molemmat on tyytyväisiä nykyiseen tilanteeseen. On hienoa, että on ihminen, joka kuuntelee ja tietää tilanteen, jolle ei tarvitse kertoa koko elämää alusta asti, ja joka kuitenkin ymmärtää puolesta sanasta, mikä vetää tälläkin kertaa mieltä matalaksi, tai miksi iloitsen jostain toisesta asiasta niin kovasti.

Monenlaista on mahtunut tähän  syksyyn, ja monta pientä ilonaihetta olen löytänyt. Vaahteranlehtiruusuja, kirjastokäyntejä, puistossa lasten kanssa leikkimistä, joulunodotusta, villasukan neulomista, fibrokaan ei ole vaivannut, ennan kanssa pelailua, elokuvailtaa teinien kanssa, ystävien kanssa tapaamista, kirppiskäyntejä.... elämän ihania pieniä onnen murusia♥ ja vastapainona pienten poikien tehokasta kodinuudelleen järjestelyä, jonka seurauksena koti on kaaoksessa ja mehua sekä banaania löytyy yllättävistä paikoista =D

Mitä äiti-jäbä duunaa?

Jostain tuli mieleeni aamutuimaan kun ekaa kahvikuppilistani silmät ristissä hörsin, että kun kämppä on kaaoksessa ja tiedän kahden tehosekoittimen heräävän kohtapuoliin, että taidankin tehdä kuvakollaasin "mitä äiti-jäbä duunaa päivän aikana".  Varoitan herkkäsieluisimpia ihmisiä siitä, että meillä on todellakin aito kaaos koko ajan, vuodesta toiseen, välillä se hieman vain siirtää paikkaa, välillä leviää koko talon kattavaksi kaaokseksi ja matelee taas jonnekkin nurkkaan odottamaan uutta hyökkäystään. Oletteko valmiita tirkistelemään elämääni? =) Hyvä, sit aloitetaan!

Tästä sisälle =)

Tämä oli eteinen, HIUKAN hiekkaisessa kunnossa ja vain lievästi sotkuinen.

Matkamme jatkuu keittiöön.

Keittiöhän on kodin sydän eikö totta? No tämä sydän on juuri saanut varmaankin sydänkohtuksen tai jotain...








Tadaa, äidin työhuone, eli kodinhoitohuone!

Selvisit jo tänne, joten siirrytään pois kaaoksesta olohuoneen kaaosta ihmettelemään

Näitä aamukuvia kuvatessani oli kello noin 8.30, ja poikkeuksellisesti pojat nukkuivat näin pitkään. =)

Nyt siis itse asiaan, mitä äiti-jäbä duunaa päivisin.
Ihan ekana pukeutumaan tuonne kodinhoitohuoneen kaaokseen, ja samalla kodinhoitohuoneen siivostelua.

Jahas, pesukone pyörii, kodinhoitohuone on raivattu, ja pojat heräs. Kello on nyt 8.50

Olohuoneen videokasettikaaosta ei näköjään tullu kuvattua mutta tässä kaaos selätettynä ja videot kauniisti paikoillaan =)

Tästä lähdin keittiöön ja totesin, että joku oli käynyt jo muuttamassa eteistä...

Pojille ravitsevaa aamupalaa ja keittiön siivousta samalla (pojat söis siis eilen Ennan leipomia pullat)

Aamupala vetäisty ja äitikin ehti tuossa ohessa juoda kupin kahvia, ja henkisesti valmistautuneena ulkoiluun kiskoi urhoollisesti haalarit eteiseen valmiiksi. Samoin vaipat, jotka saa siinä tumpuloidessa samalla näppärästi vaihdettua.

Sillävälin Jere oli keksinyt järjestää uudelleen videokasetit.

Ja vihdoin kellon ollessa 10.05 pojat on pihalla haalareissaan.

ja sisällä keittiössä ruokahuolto valmiusasemissa.

Ulkona pojat puhalteli saippuakuplia, joka on uusin YLIHIENO juttu.

Ehdin siinä samalla kaivella narsisseja ylös maasta ja laittaa vanhaan emali-astiaan, josko vaikka kukkisivat vähän turvallisemmassa paikassa, kuin lasten leikkipaikan vieressä, jossa pojat tallaavat niitä joka päivä.

Sitten rynnistin laittamaan veden kiehumaan sisällä, ja otin roskapussin, sekä pannulle poltettavaksi kerätyt pahvit. Sitten poikien houkuttelua mukaan. (Jere lähti siis oikein innokkaana ja yritti kantaa molemmat, Topsu sen sijaan sai raivarit, kun joutui jättämään saippuakuplien puhaltelut)

Tässä mennään pannulle tekemään tuli, koskapa lämmin vesi ehti lopahtaa jo heti aamusta.

Sillä aikaa kun äiti repii yhtä sanomalehteä pannun pesään, niin Topsu ehtii karata kolmesti ulos pannulta, ja juosta n. 10 metrin päähän ulko-ovesta. Tämä tuli testattua.

Tulenteon jälkeen juoksin roskapussin roskikseen ja säntäsin poikien perässä takaisin yläpihalle päin.

Tässä apulaiseni Jere kantaa koria takaisin ylös

Samalla kun touhotin juoksenteli omia polkujaan =)

Ja piipusta nousi savua, joka oli tietenkin hyvä merkki, koska en ollut ollut ollenkaan varma, että puut olivat edes syttyneet, kun niin kiireellä ne puut sinne viskoin paperien päälle.

Yläpihalla ehdittiin sit vielä hetki leikkiä hiekkalaatikolla ja saippuakuplien parissa

Ja äitee ehti istahtaa nauttimaan hetken kiireettömyydestä.

Kunnes sitten isi tuli töistä syömään, ja alkoi poikien houkuttelu sisätiloihin.

Topsulla oli vissiin vähän hommat kesken, koska melkoisella huudolla tultiin sisälle, isin hienoisella kannustuksella =D

Haalarit pois ja hops, kiipeämässä olkkarin pöydälle

samalla kun Jere halusi ITSE!!! riisua vaatteitaan... 

Minä väkästin terveellistä (hah) ruokaa makaronia ja nakkeja, sekä edellispäivän makaronilaatikkoa.

Topsu ehti jo syömään, kun Jere vielä makasi eteisen lattialla ja yritti laittaa jo lenkkareita takaisin jalkaansa.

Siisti keittiöntasoni oli taas hetkessä sekaisin.

Jerekin pääsi vihdoin käsipesulle asti 

Ja koko porukka syömään.

Ruoan jälkeen Jere löysi kortit, ja levitti ne hetkessä..

Topsulle maitopullo, unirätti ja tutti, ja ko.herralla menee jo hermot odotteluun, samalla kun Jeren kanssa kerätään pikapikaa kortteja pois lattialta...

Sillläaikaa kun peittelin Jeren, ehti Topias purkaa äidin lankakeriä pois laatikosta.

Unipupu oli piiloutunut eteiseen, ja se vielä kiireesti Jerelle

Sillävälin Topsutin ehti jo tutkimaan, mitä laatikoista löytyisi.

Vihdoin unirätti poskelle, ja tuttipullo suuhun.

Ja päivän paras hetki koitti, molemmat pojat sängyissään ja hiljaisuus

äidin unipaikka valmiiksi

ja kello tässä vaiheessa 12.25

klo 13.55 Jere heräsi ja samantien mentiin peppupesulle, kellon ollessa 14.10 oli kahvi tuloillaan ja epätoivoinen yritys saada Jere nukahtamaan uudestaan kääntyi toivottomaksi Jeren herätettyä kapinahuudollaan myös Topin. Pikainen peittely onneksi rauhoitti Topin vielä hetkeksi.

Jere meni leikkimään, ja äiti istui kahvin kanssa hetkeksi koneen ääreen.

Topias heräsi ja Jere halusi mennä "herättämään" Topia, kun parin minuutin päästä menin, oli huoneemme jo tämän näköinen.

ja yksi iloinen pikkumies sängyssään.

Pesukone oli pyörinyt, joten pesukone tyhjäksi ja vaatteet kuivuriin.

paitsi että se typerä tiiviste temppuili taas, ja sain viritellä sitä tovin paikoilleen.

 Onneksi oli tää pikkuapulaine mukana ♥

Jolle sit samalla reissulla vaihdettiin vaippakin

ja sit meni hermot, kun ei saanutkaan leikkiä äidin kännykällä

ja hermostus palasi uudestaan keittiön ovensuussa..

Mutta DAA!!!! keittiössä näkyi jotain KUMMAA lattialla?!?

 sitä sopi sitten ihmetellä jonkun aikaa ja hyppiäkkin varmuudeksi tuossa kummallisessa valoläikässä.

Jääkaapin sisältöä tutkimassa

Ja onnellisena voikin sitten nauttia päiväruoalta jäänyttä nakkia ja makaronia isoveljen seurassa

Ja äiti saa juoda uudestaan kupillisen kahvia ♥♥♥

Koululaiset palaili koulusta ja oli taas aika syödä pientä välipalaa

Keittiön lattialle on taas ilmestynyt jotain, joka ei siellä vielä hetki sitten ollut

Tässä näemme ohi vilahtavan teinin..

ja tässä samaisen teinin niskan

toinen teini piileskelee taas käsivartensa alla... pitäisköhän jo kertoa ettei oikeesti ole piilossa, jos laittaa omat silmät kiinni? =D

Topi ja välipala (välipala siis lattialla, josta koira sen kävikin jo kohta huitaisemassa parempiin suihin)

JA tällainennäkymä on mun tietokoneen ylitse

ja tämä näkymä taas on olohuoneessa, kun äidin huomio kiinnittyy toviksi tämän blogin kirjoittamiseen

Tiskipöytä teinien välipalan jäljiltä

Topi ja puhdas vaippa, herra haisi erityisen pahalle ( ei ollut vain haju)

Topi ja äiti kauppareissulla

Onnellinen lapsi karkki ja sipsihyllyn välissä =D

kaupassa käyty ja aurinko häikäisi kovasti

sit vielä tankkiin menovettä

bensakuitti ja äidin matkaeväs ♥

kotona taas.

kisu odotteli kaiteella

ja sit imuri heilumaan, toivottavasti netistä tilatut pölypussit tulee pian, koska tää viimeinen pussi on jo ihan täys, eikä imuri enää ime kunnolla. =/

tarkasti kun katsoo, niin huomaa isin konttailevan sohvan takana, ja keräilevän leluja.

kuivuri oli pyörinyt valmiiksi jossain vaiheessa, ja nyt vaatteiden viikkausta ja lajittelua oikeisiin kasoihin

kas näin

keittiö n klo 18

Klo 20 saunan lämmitystä

Ja eteisen laatikoiden tutkimista

Kunnes Jere pyrähti paikalle, ja ajattelin ottaa vaipan jo pois, ja kas... poikahan oli jaloista ja vähän sieltä sun täältä punapilkullinen.... saapi nähdä mitä noista kehkeytyy, ja mitä tulee meidän vapaa-illasta, jota ollaan tässä suunniteltu ja isovanhempia värväilty puuhaan....

Sit tietty tarkistaan myös Topsu, joten meillä kirmaili kaksi nakupelleä ympäri huushollia

Klo 20 keittiö näytti tälle

Ja saunan jälkeen oli vielä pienten poikien iltapala

Hyppäsin kuvia ottamatta nälkäisenä syömään ja huomasin ottaa kuvia taas, kun pöytä oli jo siistitty.

Päivän lopputulemana kuvia vielä ympäri taloa

pojat sit päätti kopsutella saappaista tuollaisen kotoisen hiekkakasan tuohon keskelle eteistä, josta se näppärästi sit leviääkin ympäri taloa

Paljon muutakin mahtui päivään, kuin mitä kuvat kertovat. Kello tikuttaa 22.50 ja on oikein hyvä hetki miettiä nukkumaanmenoa. =)