Kerro kerro kuvastin...

Emmi tässä on jo jonkun aikaa kysellyt uutta blogi-kirjoitusta, ja nyt pitkällisen pohdiskelun jälkeen ajattelin jotain kirjoittaa muiden iloksi... tai no , ainakin siis muiden luettavaksi.

Tällä päivämäärällä 10 vuotta sitten kuvittelin juuri saaneeni ehdottomasti viimeisen lapseni. Hoivailin pientä tyttöstä sylissä ja yritin pysyä 7, 5 ja 3 vuotiaiden lasteni jutuissa askeleen edellä tai edes jotenkin tilanteen tasalla, välillä paremmalla menestyksellä ja välillä kaaosta jälkikäteen selvitellessä. =)
Onnea siis kovasti Enna-neidille♥

Kesä oli siis vähäluminen, mitään muuta hyvää ei tästä kesästä voikkaan sanoa.

Jeren 1v synttäreitä vieteltiin ja herra aloitti päiväkodissa elokuussa. Hienosti on hoitopäivät sujuneet ja pikkumies oppi välittömästi, että autoilla (tai muilla liikkuvilla esineillä) leikkiessä pitää sanoa "piipaa piipaa".
Elokuussa jäin myös sairaslomalle odottamaan äitiysloman alkua, jonka aloitan nyt varhennettuna ensi viikolla. Jerestä tulee sitten isoveli joskus marras-joulukuun vaihteen tietämillä, ja ultrassa näkyi jo, että pientä poikaa odotellaan perheeseen.
Ja nyt sanon tämän uudestaan ääneen: Ei enempää lapsia, ehdottomasti ei!
Jeren odotteluhan sujui fibron kanssa hienosti, ei särkenyt eikä jumittanut, raskausvaivoja oli tosin senkin edestä. Tämä odotus on sitten ollut ihan päinvastainen, välillä jopa unohtanut odottavansa lasta, mutta ne säryt ja jumitukset!!! Haloo!!! Ari saanut roikottaa välillä paikasta toiseen, kun ei pääse liikkumaan niin ei pääse.=( Ja olenkin tullut tulokseen, että olen selkeästi liian vanha tulemaan enää äidiksi!
Luin just tänään toisen iltapäivälehden nettisivuilta teiniraskausjuttua, jossa sitten keskusteluissa ihmiset päivitteli sitä miten kamalaa onkaan kun IHAN LIIAN nuorena aletaan äidiksi. Ja keskusteluissa ihmisten mielestä se liian nuori oli alle 22 vuotiaat!!! Mä julistan kyllä vastakkaista näkemystä: nuorempana jaksaa ja pystyy, nyt ei meinaa jaksaa valvoa edes ilta kahdeksaan, jos ei välillä saa päiväunia.

Noniin ja asiasta taas nakkisämpylään:
Emmi muutettiin tuossa pari viikkoa sitten pienestä yksiöstä, kaksioon asustamaan Jounin ja pörden kanssa... Pörde on siis mustahko misu jolla on söpöt isot silmät =) Hassuinta koko muutossa oli se, että kun kamat oltiin saatu uuteen osoitteeseen perjantai-iltapäivänä, niin neito lähti leirille viikonlopuksi ja jätti poikakaverinsa laittelemaan tavaroita paikoilleen =D Hyvin oli Jouni kuitenkin tehtävästä selviytynyt, ja ilmeisesti ovat sinne kaikkea uutta käyneet jo ostamassa. Pitäiskin mennä katsomaan sinne joku päivä.

Niin ja koulutkin siis alkoi, Emmi jatkaa lähäri-opintojaan, Eetu meni jo 9 luokalle, Eemeli kuutoselle ja Enna neljännelle! Niin, taidan siis potea jonkin sortin ikäkriisiä, ihan vain sen takia, että mulla on jo kovin isoja lapsia! Kuka antoi luvan kasvaa noin äkkiä noin isoksi? Ja tarkoittaako se siis sitä että olen (muka) itse vanhentunut jossain välissä? Juu-u, parasta ennen päivämäärä on tainnut mennä jo joku aikaa sitten ohi, kunhan se viimeinen käyttöpäivä merkintä vielä odottais muutaman vuoden.
Hyvin tämän huomas, kun olen siis aloittanut kasvattaa hiuksiani uudestaan pitkiksi, ja tässä päivänä eräänä huomasin, että minähän saan ne jo kiinni (säälittävän pienelle ponnarille, mutta kuitenkin). Siinä hiuksia pompulalle sitoessani mietin, että olen pitänyt hiuksia näin kiinni noin 20 vuotiaana, että näytänkin samalle kuin vanhassa ajokorttikuvassani....Sitten katsoin uudestaan peiliin... Kerro kerro kuvastin, näytänkö 20 vuotiaalle: NO ET TOD!
Joo, että voi masennus, kun tarkastelin kuvajaista, ja totesin, että roikkuu tuolta, roikkuu täältä, lömpsöttää tosta ja joku on vielä tehnyt jotain röttöjä sinne sun tänne!
Epäilen, että meidän talon peileissä on jotain vikaa, muuta selitystä en juuri nyt pysty keksimään.

Tai sitten se on tämä Suomen ilman-ala, joka harmaannuttaa Arin parran, ja vähentää hiuksia... ehkäpä...

Hyppiessäni tässä ajatusten sekamelskassa, ja kuunnellessani lasten juttelua, kiljahtelua ja muuta älämölöä tuli  mieleeni, että isäni kävi täällä piipahtamassa Annin kanssa viime viikolla. Olivat pari yötä anoppini luona yötä, anopin ollessa Kuusamossa =) (tää on varmaan isovanhempien vaihtoviikot tai jotain). Oli kiva kun kävivät, ja todistusaineistoa löytynee isän kamerasta varmaan parinsadan kuvan verran.

Ari on huhkinut pitkin kesää ja syksyä yläkerran kimpussa, jonka taaempi huone on tällä hetkellä hyvin riisuttu sinä, katto ja lattia-laudoituksesta, ja -villoista. Ajatus on, että se vielä ennen pakkasia sais uudet villat, tuulensuojalevyt, ja tietenkin tän sisäverhouksen, jonka jälkeen Enna pääsis sisustamaan neitsytkammarin mieleisekseen. Projektin valmistuminen on nyt kestänyt, koska näitä pikku projekteja löytyy niin pihalaatoituksesta, hiekkalaatikosta, keinusta, mikroautosta ja koiratarhan aidan siirroista ja uusimisesta.
Kesän aikana myöskin koko porukalla pilkottu polttopuuta yksi tukkirekka kuorma (toinen odottaa ensi kesää), sekä mustaherukan keräämistä harrasteltu. Hirmuisen tehokkaalta kuulostaa ainakin näin äkkiseltään, todellisuudessa on ehditty ottaa aika rauhallisesti ja laivallakin käytiin lasten kanssa lomailemassa jossain välissä.

Nyt taitanee kutsua saunan lämpö, lapset hiljentyneet jo nukkumaan, ja läpimärkä koira kävi jo pesulla. Nyt on hyvä hetki rauhoittua itsekkin ja nautiskella hiljaa lauteilla tuon rakkaan ukonkörilään vieressä ♥

Kesäkuulumisia

Niin. Ari sitten tosiaan jäi hoitelemaan pikku-ukkoa kotio, ja minä palasin reippaana työmaalle. Nyt kesälomaa viettäessä ajatus töistä tuntuu kaukaiselle, varsinkin kun ehdin olla sairaslomalla melkeis kuukauden päivät ennen lomaa. =( Fibron kanssa elämä on kyl välillä niin tikkuista ja takkuista.
Katselin tuossa, että mitä olen viimeks kirjoitellut tänne, ja hirveen hirveen hirveen paljon on ehtinyt tapahtumaan lyhyen ajan sisällä. Saatiin sit pojalle ne lääkärinlausunnot ja paperit kuntoutukseen sain just eikä melkein ajallaan menemään. Uusimpana ihmetyksenä diagnooseja siitä c-lausunnosta lukiessani oli : vanhempien ero! En ollut edes tiennyt että sellainenkin diagnoosi voi olla?!? Aika hassua, pitäiskö sitä itellekki pyytää lääkärin lausunto ja pyytää että lisäävät toimintakykyä heikentäväksi tekijäksi vanhempien eron =D
No sille mielettömän hienolle kuntoutuskurssille ei sit tiettykään päästy, lääkärin viivyttelyn takia, ja saatiin sit lohdutuspalkinto-kurssi, jossa oltiin koko perheen voimin toukokuussa.
Ei siinä mitään, ihan hyvä viikon pätkä se kuitenkin oli, paljon tuli tietoa joka suuntaan, ja pystyin siitä jopa jotain sisäistämään huolimatta karmeesta flunssasta jota podin koko kurssin ajan.
Joulukuussa olis sit vielä samaa kurssia jäljellä 3 päivää. Siitä voikin tulla mielenkiintoinen pätkä!

Ja syy siihen miksi siitä vielä mielenkiintoinen voi muotoutua, on se, että odottelen juurikin kuudetta!!!!! lasta... Voi herranen aika, ei kukaan saa enää nykyään kuutta lasta, ellei oo joku uskonnollinen vakaumus, joka kieltää ehkäisyt! Juu alkujärkytys nostaa siis taas päätään =) Juu, ja laskettu aika tämän uuden tulokkaan syntymälle olis tuolla marraskuun lopulla, ja kurssi on sit joulukuun puolvälissä... ehhehe! ajoitus osui taas nappiin.

Olen tässä kesälomaa viettäessäni miettinyt, että koskapa tämä ei muistuta lomaa alkuunkaan, niin viimeistään 2031 kun tämä viimeinenkin on sit täysikäinen, aion sit pitää kesäloman, jolloin en aio tehdä yhtikäs mitään: hyvä jos vaatteita viittin aamulla laittaa päälle, tai ehkä sentään vaatteet vois laittaa, niin kehtaa soittaa sit pizzataksin tuomaan ruokaa =D (toiveissa siis, että lopella olisi tuolloin jo pizzataksi)..

Juups, lapsosten toimimista sen verran, että neiti näppärä heitti talviturkin jo siellä kuntotusjaksolla toukokuussa, pulahteli MEREEN! ja väitti että vesi on lämmintä!! HUH! ei oo siis neiti tullut yhtään äitiinsä tässä kohdassa. Koulut saatiin onnellisesti päätökseen, ja kotiin tuli kolme mukavaa todistusta (todistamassa siitä että eivät nuo ihan umpiluu-päitä ole, vaikke kotona mikään tunnukkaan menevän perille ihan sovinnolla) =D

Ja oli sitä sit sairaslomalla tai ei, niin täällähän niitä pihahommia ja muita kodinhoidollisia juttuja riittää, tilattiin tukkirekka tuomaan puita, joita sit porukalla sahattiin, siirrettiin, pätkittiin, siirrettiin uudestaan, halkaistiin ja sit siirrettiin ja pinottiin liiteriin... ööks! En ehkä juurikaan hetkeen haluaisi nähdä tukin pätkääkään, mutta uus kuorma odottelee kiltisti tuolla pihalla, onneks niillä ei oo kiire, joten ne voi hyvin odotella ens kesään asti.

Juu, ja Pikku-ukko kasvaa ihan mahdotonta vauhtia. Tällä hetkellä viimeisimmät mittaukset on tehty toukokuussa 10 kk neuvolassa, jolloin painoa oli 11 385g ja pituutta 79cm. Herra myöskin tekaisi hampaita oikein urakalla, niin että nyt on ylhäällä 3 ja alhaalla 3, neljäs on just tulossa alas. Oman tahdonkin on pikkumies löytänyt, eikä se taatusti mene yhtään yksiin äidin ja isin tahdon kanssa, joten saamme päivittäin seurata järkyttäviä raivokohtauksia, kun kaikki kiva kielletään... Varsinkin nuo sähköjohdot on älyttömän mielenkiintoisia, koiran vesikipossa on jo muutamat pikakylvyt otettu (ennenkuin äiti taas huomaa unohtaneensa sen lattialle). Lattialla pyörii myös usein mitä mielenkiintoisimpia pikku murusia ja roskia, koirankarvoista puhumattakaan, ja mikään ei oo tyhmempää, kuin se, että ensin kovalla työllä saa sen suuhunsa, ja sit äiti tulee sormi ojossa kaiveleen sen pois kitusista. Juu, saa nähdä mitä kaikkea tapahtuu sit joulun aikaan ja sen jälkeen! Herra ryömii paikasta toiseen hirmu vauhtia, sit pysähtyy istuskelemaan hetkeks jonkun mielenkiintoisen jutun kanssa, ja sit taas masulleen ja menoks. Onneks ei vielä oo hiffannu miten noustaan ite seisomaan ja käveleen, voin kuvitella että meno on sit suoraan juoksua, ja kaikki kiskotaan alas mitä vähänkin vaan irtoo. =/

Vanhin lapseni ei ole aiheuttanut pitkään aikaan harmaita hiuksia, vaan näyttää aikuistuneen ja voin ylpeänä seurata miten olenkaan saanut kasvatettua noin fiksun nuoren naisen. (Ihanaa kun se ei oo samanlainen hölmö rämäpää mitä ite tuli oltua) ♥

Nyt tuli taas oudon hiljaista, taidampa mennä katteleen mitä ukkeli nyt keksi...