Niin. Ari sitten tosiaan jäi hoitelemaan pikku-ukkoa kotio, ja minä palasin reippaana työmaalle. Nyt kesälomaa viettäessä ajatus töistä tuntuu kaukaiselle, varsinkin kun ehdin olla sairaslomalla melkeis kuukauden päivät ennen lomaa. =( Fibron kanssa elämä on kyl välillä niin tikkuista ja takkuista.
Katselin tuossa, että mitä olen viimeks kirjoitellut tänne, ja hirveen hirveen hirveen paljon on ehtinyt tapahtumaan lyhyen ajan sisällä. Saatiin sit pojalle ne lääkärinlausunnot ja paperit kuntoutukseen sain just eikä melkein ajallaan menemään. Uusimpana ihmetyksenä diagnooseja siitä c-lausunnosta lukiessani oli : vanhempien ero! En ollut edes tiennyt että sellainenkin diagnoosi voi olla?!? Aika hassua, pitäiskö sitä itellekki pyytää lääkärin lausunto ja pyytää että lisäävät toimintakykyä heikentäväksi tekijäksi vanhempien eron =D
No sille mielettömän hienolle kuntoutuskurssille ei sit tiettykään päästy, lääkärin viivyttelyn takia, ja saatiin sit lohdutuspalkinto-kurssi, jossa oltiin koko perheen voimin toukokuussa.
Ei siinä mitään, ihan hyvä viikon pätkä se kuitenkin oli, paljon tuli tietoa joka suuntaan, ja pystyin siitä jopa jotain sisäistämään huolimatta karmeesta flunssasta jota podin koko kurssin ajan.
Joulukuussa olis sit vielä samaa kurssia jäljellä 3 päivää. Siitä voikin tulla mielenkiintoinen pätkä!
Ja syy siihen miksi siitä vielä mielenkiintoinen voi muotoutua, on se, että odottelen juurikin kuudetta!!!!! lasta... Voi herranen aika, ei kukaan saa enää nykyään kuutta lasta, ellei oo joku uskonnollinen vakaumus, joka kieltää ehkäisyt! Juu alkujärkytys nostaa siis taas päätään =) Juu, ja laskettu aika tämän uuden tulokkaan syntymälle olis tuolla marraskuun lopulla, ja kurssi on sit joulukuun puolvälissä... ehhehe! ajoitus osui taas nappiin.
Olen tässä kesälomaa viettäessäni miettinyt, että koskapa tämä ei muistuta lomaa alkuunkaan, niin viimeistään 2031 kun tämä viimeinenkin on sit täysikäinen, aion sit pitää kesäloman, jolloin en aio tehdä yhtikäs mitään: hyvä jos vaatteita viittin aamulla laittaa päälle, tai ehkä sentään vaatteet vois laittaa, niin kehtaa soittaa sit pizzataksin tuomaan ruokaa =D (toiveissa siis, että lopella olisi tuolloin jo pizzataksi)..
Juups, lapsosten toimimista sen verran, että neiti näppärä heitti talviturkin jo siellä kuntotusjaksolla toukokuussa, pulahteli MEREEN! ja väitti että vesi on lämmintä!! HUH! ei oo siis neiti tullut yhtään äitiinsä tässä kohdassa. Koulut saatiin onnellisesti päätökseen, ja kotiin tuli kolme mukavaa todistusta (todistamassa siitä että eivät nuo ihan umpiluu-päitä ole, vaikke kotona mikään tunnukkaan menevän perille ihan sovinnolla) =D
Ja oli sitä sit sairaslomalla tai ei, niin täällähän niitä pihahommia ja muita kodinhoidollisia juttuja riittää, tilattiin tukkirekka tuomaan puita, joita sit porukalla sahattiin, siirrettiin, pätkittiin, siirrettiin uudestaan, halkaistiin ja sit siirrettiin ja pinottiin liiteriin... ööks! En ehkä juurikaan hetkeen haluaisi nähdä tukin pätkääkään, mutta uus kuorma odottelee kiltisti tuolla pihalla, onneks niillä ei oo kiire, joten ne voi hyvin odotella ens kesään asti.
Juu, ja Pikku-ukko kasvaa ihan mahdotonta vauhtia. Tällä hetkellä viimeisimmät mittaukset on tehty toukokuussa 10 kk neuvolassa, jolloin painoa oli 11 385g ja pituutta 79cm. Herra myöskin tekaisi hampaita oikein urakalla, niin että nyt on ylhäällä 3 ja alhaalla 3, neljäs on just tulossa alas. Oman tahdonkin on pikkumies löytänyt, eikä se taatusti mene yhtään yksiin äidin ja isin tahdon kanssa, joten saamme päivittäin seurata järkyttäviä raivokohtauksia, kun kaikki kiva kielletään... Varsinkin nuo sähköjohdot on älyttömän mielenkiintoisia, koiran vesikipossa on jo muutamat pikakylvyt otettu (ennenkuin äiti taas huomaa unohtaneensa sen lattialle). Lattialla pyörii myös usein mitä mielenkiintoisimpia pikku murusia ja roskia, koirankarvoista puhumattakaan, ja mikään ei oo tyhmempää, kuin se, että ensin kovalla työllä saa sen suuhunsa, ja sit äiti tulee sormi ojossa kaiveleen sen pois kitusista. Juu, saa nähdä mitä kaikkea tapahtuu sit joulun aikaan ja sen jälkeen! Herra ryömii paikasta toiseen hirmu vauhtia, sit pysähtyy istuskelemaan hetkeks jonkun mielenkiintoisen jutun kanssa, ja sit taas masulleen ja menoks. Onneks ei vielä oo hiffannu miten noustaan ite seisomaan ja käveleen, voin kuvitella että meno on sit suoraan juoksua, ja kaikki kiskotaan alas mitä vähänkin vaan irtoo. =/
Vanhin lapseni ei ole aiheuttanut pitkään aikaan harmaita hiuksia, vaan näyttää aikuistuneen ja voin ylpeänä seurata miten olenkaan saanut kasvatettua noin fiksun nuoren naisen. (Ihanaa kun se ei oo samanlainen hölmö rämäpää mitä ite tuli oltua) ♥
Nyt tuli taas oudon hiljaista, taidampa mennä katteleen mitä ukkeli nyt keksi...
